TYÖNOHJAUS

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä.
– Suomen työnohjaajat ry (STOry)

TYÖNOHJAUKSESTA YLEISESTI

Työnohjaus voi toteutua ryhmässä oman työpaikan tiimin tai esimerkikisi amattiryhmän kanssa. Ohjaus on mahdollista toteuttaa myös yksilötyönohjauksena.

Työnohjaus on työhön liittyvää oppimista edistävä ja organisaation toimintaa ja työntekijöiden hyvinvointia kehittävä työmenetelmä. Se on useamman tapaamiskerran oppimisprosessi, joka alkaa yhteisestä tavoitteiden asettelusta. Hyvän työnohjauksen on tarkoitus kohdistua juuri teidän työyhteisönne ja sinun työsi kannalta tärkeiden kysymysten pohdintaan.

Työnohjauksessa on mahdollisuus keskustella avoimesti ja luottamuksellisesti työhön ja työyhteisöön liittyvistä asioista ja kokemuksista ja jäsentää eri näkökulmia.

Prosessin edetessä työnohjaaja huolehtii siitä, että työskentelytapoja ja käytyä keskustelua myös arvioidaan suhteessa alussa asetettuihin tavoitteisiin. Tavoitteet voivat edelleen tarkentua tai syventyä.

Hyvä työnohjaus on mahdollisuus nähdä oma työ uudesta näkökulmasta.

VOIMAVARAKESKEINEN TYÖNOHJAUS JA MINÄ TYÖNOHJAAJANA

Työnohjaajana toimin voimarakeskeisestä viitekehyksestä käsin.

Voimavarakeskeinen ja dialoginen työnohjaus perustuu kunnioittavaan ja eri näkökulmia arvostavaan keskusteluun, jonka tavoitteena on vahvistaa ohjattavan toimijuutta ja voimavaroja. Ohjauksen perustana on luottamus siihen, että kaikki tarvittava tieto ja taito on jo valmiina työyhteisössä tai itsenäisellä työntekijällä. Olkoonpa kysessä työyhteisö tai yksittäinen työntekijä, työnohjaajana tehtäväni on ohjata prosessia niin, että tuo tieto ja taito tulee luovasti, innovatiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti käyttöön.

Tarjoamani työnohjaus voi olla työyhteisö-, ryhmä- tai yksilötyönohjausta. Työnohjausryhmä voi muodostua esimerkiksi useammasta itsenäisestä ammatinharjoittajasta tai saman työalan edustajasta (terapeutit, opettajat, varhaiskasvatuksen työntekijät jne). Yksittäisen työnohjaustapaamisen kesto on yleensä 60 min (yksilötyönohjaus) tai 90 / 120 minuuttia (työyhteisö- ja ryhmätyönohjaus, ryhmän koko huomioiden).

Työnohjaus on aina luottamuksellista ja työnohjaajaa sitoo vaitiolovelvollisuus. Olen sitoutunut Suomen työnohjaajat ry:n (STOry) laatimiin eettisiin periaatteisiin.

KAIPAATKO TYÖNOHJAUSTA?

Toimin pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen ja eteläisen Pirkanmaan alueilla. Työnohjaus voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä.

Ole rohkeasti yhteydessä puhelimitse tai näiltä sivuilta löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta. Alkuun on mahdollista sopia tutustumiskeskustelu, joka ei vielä sido sinua mihinkään. Tapaamisen aikana voimme yhdessä kartoittaa työnohjauksellista tarvettasi ja sitä, miten minä voisin olla parhaiten avuksi. Keksustelun aikana voit myös rauhassa tunnustella sitä, olenko minä juuri sinulle sopiva ohjaaja.